Ravintoaineiden käyttö liikuntasuorituksen aikana

Hei!

Kun haluaa esim. lenkkeillessä kuluttaa hiilihydraatti-, ja rasvavarastoja niin kuinka paljon aikaisemmin pitää lopettaa syöminen, ettei lenkkeillessä kulutakin juuri syötyä ruokaa?

Eikö olekin niin, että lenkkeillessä ensin elimistö käyttää veressä olevan energian ja vasta sitten alkaa kuluttamaan varastoja?


- Jojolaihduttaja

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hei!

Elimistö käyttää ensimmäisenä lihasten ja maksan glykogeenivarastot, jotka kestävät kovassa suorituksessa 1-2 h. Tosin esimerkiksi rasvanpolttoa tapahtuu myös suorituksen jälkeen eikä vain pelkästään treenin aikana. Veressä on aina glukoosia eli energiaa, jotta aivot ja kroppa toimisi oikein. Elimistö tuottaa glukoosia sitten sieltä mistä sitä on helpoiten saatavilla. Kysymykseesi nähden siis syömisen ajankohdalla ei ole niinkään merkitystä mitä elimistö käyttää, vaan ehkä paremminkin siihen miten lenkki parhaiten onnistuu. Usein kannattaa syödä noin 1-2 h ennen suoritusta, jotta ruoka ehtii mahalaukusta suoliston puolelle ja ruoka ei ala kiivetä ruokatorvea pitkin takaisin ylös. Myös kylkipistoksia on useammin, jos ruokailusta on vain lyhyt aika.

- Hanna

 

8.6.2010 - 

TUTTU ASIANTUNTIJA

Hanna Partanen on Kuopion yliopistosta valmistunut terveystieteiden maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti. 

Hanna on tuttu television Olet mitä syöt -ohjelmasta, jossa hän perehdytti ylipainoisia ihmisiä terveelliseen ruokavalioon.