
Torsti Uotila toimii Sodexolla keittiötoimen päällikkönä Nokia Oyj:n henkilöstöravintolassa Espoossa. Siellä tarjoillaan lounasta päivittäin yli tuhannelle henkilölle. Yhteensä 13 kokin kansainvälinen keittiötiimi tarjoaa päivittäin monipuolisen ja yksilöllisen lounaskokonaisuuden.
– Päivittäin on tarjolla kymmenen erilaista lounasvaihtoehtoa, joista neljä valmistetaan alusta alkaen asiakkaan edessä, Torsti kertoo. Ruokalista elää sesonkien mukaan ja Torsti Uotila kokeilee ja kehittää jatkuvasti uusia reseptejä asiakkailleen.
Torsti tuli Sodexolle vuonna 2002. Taustalla hänellä oli vuosien ura keittiömestarina mm. Kalastajatorpalla ja Palace Gourmet’ssa.
– Päätökseni takana siirtyä yleisestä ravintolamaailmasta työskentelemään yritysten omiin henkilöstöravintoloihin olivat ennen kaikkea henkilökohtaiset syyt. Perheenisälle pitkät illat, viikonloput ja pyhät töissä eivät enää tuntuneet oikeilta. Halusin aikaa perheelleni ja itselleni ja siirtyminen säännölliseen ’kahdeksasta neljään’ -työaikaan oli huima kokemus. Ja mikä parasta, en joutunut tinkimään keittiömestarin ammatillisista haasteista.
Torsti korostaa henkilöstöravintoloiden korkeaa tasoa. Niissä ruokaa ei enää tarjoile suihkumyssyinen ruokalan täti peltikaukalosta, vaan henkilöstöravintolat ovat huippuravintoloita, jotka erottaa muista lähinnä niiden suuri päivittäinen kävijämäärä.
Olennainen osa keittiömestarin työtä on tiimin vetäminen. Torstin johtamistaidot saivat hiljattain tunnustusta horeca-alan ammattilaisten PRO 2011 -kilpailussa, jossa hän saavutti voiton Suurkeittiön päällikkö -sarjassa.
Torsti on kiteyttänyt 15 vuoden keittiömestarin uransa johtamisfilosofian viiteen teesiin: