Pitkä ura ravintolapäällikkönä

Ravintolapäällikkö Helmi Iipposella on Sodexolla pitkä ura takana ja vielä muutamia vuosia edessä. Hän tuli jo vuonna 1987 Sodexolle, silloiseen Polarkestiin töihin.

– Muistan, kun näin Helsingin Sanomissa ilmoituksen, että Polarkesti etsii ravintolapäälliköitä ja emäntiä. Haettiin esimiehiä erilaisiin työtehtäviin. Kiinnostuin, koska olimme juuri muuttaneet Nummelaan, ja halusin koulutustani vastaavaa työtä. Minulla on ravintolanhoitajan peruskoulutus, ja halusin siirtyä anniskeluravintolatyöstä henkilöstöravintolaan. Minulla oli kaksi lasta ja halusin päivätyötä.

– Minun piti varta vasten lähteä soittamaan postista, koska meille ei ollut vielä ehditty asentamaan puhelinta. Silloinen henkilöstöpäällikkö kuunteli, kun kerroin puhelimessa, mitä olin aiemmin tehnyt. En ehtinyt edes puhua loppuun, kun hän sanoi minulle: Tule huomenna Lohjalle, siellä on emäntä sairaana, nauraa Helmi.

Helmillä oli hyvä koulutus ja jo paljon työkokemusta takanaan, mutta Helmistä on edelleen ihaninta se, että häneen luotettiin heti: ”Tuo ihminen selviää työstä”.

Isossa yrityksessä on se hyöty, että yrityksen sisällä voi edetä uralla, mutta töitä voi myös vaihtaa vaakasuunnassa – muuttaa vaikka eri puolelle Suomea. Tutun yrityksen tavat toimia myös helpottavat siirtymistä tehtävästä toiseen. Sodexon työntekijä voikin ilmoittaa halukkuutensa siirtyä uusiin tehtäviin ja hakea avoinna olevia paikkoja, kun kiinnostava on tarjolla. Tärkeintä työkierrossa on oma halu kehittyä.

Vuonna 2002 Helmi Iipponen muutti pääkaupunkiseudulta perheineen Imatralle. Alussa hän kävi töissä Kouvolassa Sodexon toimipaikassa. Vuonna 2004 hän siirtyi EKKY:n – Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän Imatran henkilöstöravintola Tietopaussin ravintolapäälliköksi.
– EKKY eli nykyiseltä nimeltään Saimaan AMK on neljäs toimipaikkani Sodexon sisällä. Mieheni on Imatralta kotoisin. Luonto ja rauhallisuus meitä vetivät Imatralle. Ikävä puoli muutossa oli se, että molemmat lapset jäivät Helsinkiin. Välimatka piteni, mutta Saimaa houkutteli miestäni ja minua. Olemme viihtyneet hyvin.

– Olen ylpeä siitä, että olen saanut tehdä Sodexolla töitä. Olen ehtinyt elämässäni kokeilla erilaisia työpaikkoja. Teen töitä täysillä ja sydämellä. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että se on näin. Sen työn, jonka olen ottanut, olen myös hoitanut.

HELMIN MOTTO

Tärkeintä ei ole se mitä teet vaan miten sen teet!

MEILLE TÖIHIN

Tutustu Sodexoon ja palveluihimme. Mitä sinä haluaisit tehdä meillä?