Sodexo

Kokonaispalveluratkaisut, ravintolapalvelut, siivouspalvelut, kiinteistöpalvelut, aula-, kokous- ja tapahtumapalvelut

Pohjoismaiset päivät –teemamme sai kiitosta hyvänmakuisista ruoista

23.11.2012

Sodexo vietti ravintoloissaan Pohjoismaisia päiviä lokakuun lopulla 23.-25.10.2012. Teimme päivien annista kyselyn asiakkaillemme, ja suurin osa vastanneista piti teeman tuomaa vaihtelua lounasruokailuun tärkeänä.

Kolme neljästä asiakkaasta koki, että teimme hänen päivästään paremman: ”Hienoa, että piristätte ruokailuhetkeämme erilaisilla teemoilla”.

Ruokien maukkaus sai kiitosta, etenkin lohikeitto, possu ja silakat. Sen sijaan lammaskaali jakoi mielipiteet.

Asiakkaat toivovat jatkossakin maateemoja, erityisesti mainittiin Thaimaa, Kiina, Intia, Italia ja Kreikka sekä myös Suomi.

Olemme käyneet saamamme palautteen huolellisesti läpi ja kehitysehdotukset huomioidaan seuraavien teemojen suunnittelussa. Lämpimät kiitokset kaikille vastanneille! Kaikkien vastanneiden kesken arvoimme 30 euron arvoisen lahjakortin Sodexon ravintoloihin. Tällä kertaa lahjakortti lähti Helsinkiin.

Sodexon teemapäivien erityislounaat perustuvat aina autenttiseen reseptiikkaamme. Kansainvälisenä yrityksenä saamme reseptit aineksineen ja teko-ohjeineen suoraa alkuperäisestä maasta, jotta voimme toteuttaa ne juuri siten kuin kuuluu.

Seuraavaa maakohtaista teemapäivää vietetään ravintoillassamme tammikuussa 22.-24.1.2013, jolloin tarjoamme asiakkaillemme nautittavaksi thaimaalaista ruokaa.

 

Lisätietoa:
Tia Härkönen
viestintä- ja markkinointipäällikkö
tia.harkonen@sodexo.fi
p. 050 433 5032