Kanat makaroonissa toi voiton Oulun kaupungin koulujen Juniorikokki-kilpailussa

9.2.2017

Sodexon ja Oulun kaupungin koulujen järjestämä Juniorikokki 2017 -kilpailu huipentui tiukkaan finaaliin, jossa voittajaksi valikoitui Haukiputaan koulun Phuut-joukkueen tekemä Kanat makaroonissa. Voittaja-annos nostetaan ruokalistoille kaikissa niissä Oulun kaupungin kouluissa, joissa Sodexo toimii.

Juniorikokki-kilpailussa Oulun peruskoululaiset pääsivät kisaamaan parhaasta kouluruokareseptistä. Kaikki kuusi joukkuetta olivat kehittäneet omat, kouluruokailusuositusten mukaiset annoksensa, jotka he valmistivat finaalipäivänä. Kilpailun tuomaristo pääsi maistelemaan herkullisia, pääosin kotimaisista raaka-aineista valmistettuja annoksia.

Kilpailun voittajaksi valittiin Haukiputaan koulun Phuut-joukkue, jonka muodostivat Eveliina Aho, Mira Kants, Eerika Roininen, Tiia Siipola ja Suvi Mäkelä.

- Halusimme valmistaa kanaa ja makaroonia, koska se on kaikkien lempiruoka, Juniorikokki Tiia Siipola kertoo.

Tuomaristo kiitteli voittajia muun muassa toimivasta työnjaosta, suolan käytöstä sekä siististä työskentelystä.

-  Voittaja-annos todistaa, miten yksinkertaisesta ruuasta voi saada maustamalla herkullista. Ryhmän yhteistyö sujui myös todella mallikkaasti, kiittelee tuomaristoon kuulunut Suomen Sodexon toimitusjohtaja Bianca Brink.

Arvostusta kouluruualle

Juniorikokki-kilpailun taustalla on halu nostaa kouluruokailun arvostusta. Samalla kilpailuun osallistuneet lapset oppivat, miten kouluruoka syntyy.

- Idea kilpailuun lähti halusta tiivistää yhteistyötämme koulun, oppilaiden ja vanhempien kanssa. Kouluruuan tarjoajana meillä on vastuu siitä, että lapset oppivat syömään terveellisesti. Kaikki reseptit olivat todella kovatasoisia, ja oppilaiden into pysyi yllä koko kilpailun ajan, iloitsee kilpailusta vastaava Pekko Manninen Sodexolta.

Haukiputaan yhtenäiskoulun apulaisjohtajan Maarit Rekilän mukaan kilpailu otettiin koulussa hyvin vastaan.

- Halusimme lähteä mukaan, sillä Juniorikokki-kilpailu on hyvä tilaisuus kannustaa lapsia syömään terveellistä ruokaa, ja myös valmistamaan sitä itse. Kilpailuun osallistuneet oppilaat olivat juuri keskustelleet ravitsemuksesta biologian tunnilla, joten kilpailu osui meidän kannaltamme hyvään saumaan, Rekilä kiittelee.

Lisätiedot:

Pekko Manninen                                                                                Päivi Huhtamella
Sales Manager, Sodexo                                                                    Key Account Manager, Sodexo
040 181 0645                                                                                    050 4410823
pekko.manninen@sodexo.com                                                         paivi.huhtamella@sodexo.com

Tietoja Sodexosta

Pierre Bellonin vuonna 1966 perustama Sodexo on maailman johtava elämänlaatua parantavien palvelujen tuottaja. Nämä palvelut kohentavat asiakkaidemme tehokkuutta niin yksilön kuin organisaationkin tasolla. Sodexo toimii 80 maassa ja palvelee päivittäin yli 75 miljoonaa asiakasta tarjoamalla ainutlaatuisen yhdistelmän asiakaan tiloissa toteutettavia palveluja, etuus- ja palkitsemispalveluja sekä henkilökohtaisia ja kotipalveluja. Sodexon palveluvalikoimassa on yli 100 erilaista palvelua. Niiden sekä 50 vuoden kokemuksemme ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisia palveluratkaisuja, jotka kattavat muun muassa vastaanotto-, turva-, huolto- ja siivouspalvelut, ravintolapalvelut, -tilat ja -laitteistonhoidon, lounaskortti-, lahjakortti- ja liikennekorttipalvelut työntekijöille sekä kotiavustus- ja aulapalvelut. Sodexon menestys ja liiketoiminta perustuvat yhtiön itsenäisyyteen, kestävään liiketoimintamalliin ja kykyyn jatkuvasti kehittää henkilöstöään ja huolehtia yhtiön 420 000 työntekijän sitouttamisesta kautta maailman.

Konsernin tunnuslukuja

Konsernin liikevaihto 20,2 miljardia euroa
425 000 työntekijää
Maailman 19. suurin työnantaja
Toimii 80 maassa
Palvelee 75 miljoonaa asiakasta päivittäin