Luomme yhdessä joulun taikaa

5.12.2017

Brother Christmas ja Sodexo tarjoavat tänä jouluna apua tarvitseville perheille jouluillallisen Espoossa ja Oulussa.

– Halusimme tehdä yhdessä hyvää ja ilahduttaa joulun alla lapsiperheitä. Syntyi idea Joulun taikaa -tapahtumasta. Järjestämme ennen joulua kaksi jouluillallista, joihin Brother Christmas kutsuu vieraat omien verkostojensa kautta. Maistuvan illallisen lisäksi tapahtumissamme on kivaa ohjelmaa ja niissä vierailee joulupukki, joka jakaa lapsille lahjoja, kertoo Sodexon liiketoimintajohtaja Pia Romu.

Brother Christmas on auttanut apua tarvitsevia lähimmäisiä joulukuusta 2015 saakka. Silloin yrittäjätaustainen perheenisä totesi, että myös tavallisen ihmisen täytyy voida tehdä hyvää. Brother Christmas on matalan kynnyksen tuki ihmisille, joille elämä on tuonut jo riittävästi haasteita muutenkin. 

Sodexolla on jo pitkään ollut maailmanlaajuinen Stop Hunger -ohjelma, jonka avulla se taistelee nälkää vastaan eri puolilla maailmaa.

– Viime vuoden aikana vapaaehtoisemme maailmalla jakoivat yhteensä 5,7 miljoonaa ateriaa. Haluamme hyödyntää osaamistamme ja asiantuntijuuttamme myös Suomessa auttaaksemme niitä ihmisiä ja yhteisöjä, jotka tarvitsevat sitä kipeimmin. Joulun taikaa -tilaisuus on yksi tapa toteuttaa Stop Hunger -ohjelmaamme ja kantaa yhteiskuntavastuuta, kertoo liiketoimintajohtaja Pia Romu.

 Sodexolaiset lahjoittavat Joulun taikaa -tapahtumaan oman työpanoksensa. Myös Sodexon yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus lahjoittaa hyvää.

Lue lisää: www.sodexo.fi/joulun-taikaa