Onnistunut työharjoittelu muutti asenteita Varkaudessa

12.12.2017

Kiintiöpakolaisena Suomeen tulleen Ayham Almurein onnistunut työharjoittelu Sodexon henkilöstöravintolassa haihdutti henkilökunnan ennakkoluulot ja auttoi häntä saamaan oman alansa työharjoittelupaikan.

Ayham Almurei teki kolmen viikon työharjoittelun Sodexon ylläpitämässä Sumitomo FW -yhtiön henkilöstöravintolassa Varkaudessa. Harjoittelu kuului kotouttamisohjelmaan, josta vastaavat työelämävalmennusta tekevä Springhouse ja Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto. Ohjelmassa on mukana 14 Varkaudessa asuvaa syyrialaista kiintiöpakolaista.

- Ennen kuin Ayham tuli ravintolaan töihin, me kaikki suhtauduimme epäilevästi ajatukseen työharjoittelusta. Tiesimme vain, että hän oli syyrialainen mies, joka ei osannut suomea eikä englantia, eikä ollut koskaan tehnyt ravintola-alan töitä. Meillä on pieni tiimi, ja pelkäsimme, että harjoittelija olisi enemmän vaivaksi kuin hyödyksi, kertoo ravitsemustyöntekijä Anu Maaranen.

Ennakkoluulot hävisivät nopeasti, sillä Almurei oli innokas omaksumaan niin ravintolatyön kuin suomen kielen.

- Ayham oli nopea oppimaan. Yleensä näytimme hänelle kerran, miten joku asia tehdään, ja sen jälkeen hän halusi tehdä kaiken itse. Jos vastaan tuli sana, jota Ayham ei tiennyt, hän kirjoitti sen paperille.

”Suomi on kylmä ja ihana”

Almurei joutui lähtemään perheensä kanssa kotimaastaan Syyriasta sodan vuoksi. Perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi kolme poikaa ja yksi tytär.

- Haluan tehdä töitä ja oppia suomen kielen. Suomi on ihana, kylmä maa. Haluan olla töissä, enkä vain istua kotona, silloin ajatukset vain pyörivät päässäni.

Almurei viihtyy Varkaudessa. Töiden ja kotouttamisohjelman lisäksi hänen kielitaitonsa on karttunut jalkapallokentällä, sillä hän pelaa samassa joukkueessa Maarasen miehen kanssa.

- Työ Sodexolla koostui erilaisista tehtävistä. Oli pilkkomista, leipomista, tiskaamista ja uunissa paistamista. Työkaverit olivat tosi ihania, Almurei kertoo.

Almurei työskenteli ennen Suomeen tuloaan hitsaajana ja hän toivoo pääsevänsä tekemään samaa työtä myös Suomessa. Sodexolla tehdyn harjoittelun ansiosta hän pääsi metallituotteita valmistavaan Warkaus Worksiin työharjoitteluun.

- Autoimme häntä saamaan harjoittelupaikan hitsaajana. Warkaus Worksilta sanottiin, etteivät he varmaankaan olisi uskaltaneet ottaa häntä töihin ilman onnistunutta harjoittelua Sodexolla, kertoo Sumitomon ravintolapäällikkö Paula Kylmänen.

Ennakkoluulojen rikkominen jatkuu yhä Sumitomon henkilöstöravintolassa.

- Seuraavaksi Ayhamin vaimo on tulossa meille työharjoitteluun, Kylmänen kertoo.

Ayham Almurein onnistunut työharjoittelu haihdutti ennakkoluulot

Kuvassa vasemmalta Ayham Almurei ja Aisha Almurei, Ayhamin vaimo, joka on nyt harjoittelussa Sodexolla sekä Anu Maaranen ja Paula Kylmänen.