Sodexo mukaan Työ ei syrji -kampanjaan

6.9.2018

Elinkeinoelämän keskusliiton Työ ei syrji -kampanjan tavoitteena on luoda Suomeen aidosti tasavertainen työkulttuuri, jossa ketään ei syrjitä esimerkiksi uskonnon, iän tai sukupuolen vuoksi. Sodexo on mukana kampanjassa luomassa yhdenvertaista työelämää.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK lanseerasi kesän lopussa Työ ei syrji -kampanjan tasa-arvoisemman työelämän edistämiseksi. Kampanjassa haastetaan mukaan Suomessa toimivia yrityksiä sekä jaetaan työntekijöille ja työnantajille tietoa syrjinnän muodoista ja työntekijöiden oikeuksista. Kun yritys lähtee mukaan kampanjaan, se sitoutuu edistämään kaikille avointa työkulttuuria omassa työyhteisössään.

Sodexon missiona on sekä asiakkaiden että oman henkilökunnan elämänlaadun parantaminen.

- Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja pyrimme kohtaamaan kaikki ihmiset yksilöinä. Haluamme tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä työtä ja toimia täysivaltaisena työyhteisön jäsenenä iästä, koulutustaustasta, kulttuurista, alkuperästä, kansallisuudesta, kielestä, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, fyysisistä ominaisuuksista ja sukupuolesta riippumatta, summaa Sodexon henkilöstöjohtaja Inkeri Puputti.

Muun muassa sukupuolten tasa-arvon edistäminen on mainittu yhtenä tavoitteena myös kansainvälisen Sodexo-konsernin Better Tomorrow 2025 -yhteiskuntavastuuohjelmassa.

- Suomessa olemme tarjonneet työelämään tutustumista muun muassa turvapaikanhakijoille Punaisen Ristin kautta sekä pääkaupunkiseudulla ammattikoulussa ravintola-alaa opiskelevalle vammaisopiskelijalle. Mielestäni on todella hienoa, miten sodexolaiset eri puolilla Suomea ovat ottaneet erilaisista taustoista ja lähtökohdista tulevat ihmiset osaksi työyhteisöään, iloitsee Puputti.

Sodexo haluaa edistää yhdenvertaista työelämää myös laajemmin.

- Toivomme, että mahdollisimman moni yritys lähtisi kanssamme luomaan yhdenvertaista työelämää Suomessa, Puputti haastaa.

Työ ei syrji -logo

Lisätietoja

Mira Perander, brändi- ja viestintäpäällikkö, Sodexo Suomi
+358 (0)50 560 3327
mira.perander@sodexo.com